Blogi / Ajankohtainen
Meillä on hyvin vahva pärjäämisen ja jaksamisen kulttuuri, jonka muuttumisesta huomaan kuitenkin jo merkkejä. Omassa työssäni sairastuneiden vanhempien kanssa olen huomannut, että helpoin ja luontevin tie vanhemmilla hakeutua avun pariin on hakea tukea lapselle. Moni vanhempi voi itse kyllä sinnitellä ja jaksaa äärimmilleen, mutta lapselle tukea on helpompi hakea. Pohdin tässä kirjoituksessa sitä kuinka vanhempi voisi itse tukea lastaan.
Vanhemmuus ja siinä neuvominen on hyvin haastava teema. Usein ajatellaan, että vanhemmuus on yksityinen asia, jota tulee kunnioittaa ja johon eivät ulkopuoliset saa puuttua. Monella voi olla muistoja ajattelemattomista kommenteista, joita on kuullut perheen ulkopuolisten suusta. Jokainen vanhempi on oman perheensä paras asiantuntija ja tärkeintä onkin, että vanhemmuudesta puhuttaessa vanhemmalla on sellainen olo, että häntä ja hänen perhettään kuunnellaan ja kunnioitetaan.
Vanhemman taas on hyvä ymmärtää, että syy miksi lapselle olisi hyvä olla kuormittavassa perhetilanteessa yksilöllistä ja erityistä tukea tarjolla, on lapsen rakkaus ja suojelunhalu vanhempaansa kohtaan. Lapsi ei välttämättä kerro tai näytä vanhemmalle kaikkia hankalimpia tunteitaan, joko vanhemman sairauteen tai muihin omiin haasteisiin liittyen, koska ei halua kuormittaa rakasta vanhempaansa yhtään enempää. Jo pieni lapsi huomaa vanhemman olevan väsynyt, surullinen, stressaantunut ja moni lapsi yrittää tässä tilanteessa pärjätä omillaan ennemmin kuin pyytää tukea vanhemmalta.
Samaan aikaan jokaisen sairastuneen vanhemman on hyvä tietää, että suurin osa lapsista pärjää kyllä vanhemman sairaudesta huolimatta. Ja toisaalta sairauden kokeminen voi lapsen saadessa tukea kasvattaa hänestä kypsän, joustavan ja tasapainoisen aikuisen. Oleellista on se, että lapsi saa vanhemman sairastuttua yksilöllistä tukea ja tulee nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi omana itsenään.
Hyvin tärkeää kaikille sairastuneille vanhemmille onkin pohtia juuri omaa lastaan tai lapsiaan ja sitä, kuinka kullakin lapsella menee ja mihin juuri hän kaipaisi tukea. Vaikka vakavan sairauden kuormittama arki on täynnä hoitoja, huolta ja hoidettavia asioita, on näiden kysymysten äärelle hyvä välillä pysähtyä jonkun toisen kanssa. Hyvä keskustelukumppani voi olla oma puoliso, lapsen tunteva ystävä tai sukulainen. Apua tähän on tarjolla myös julkisissa lapsiperheiden palveluissa tai meillä ALISA-projektissa. Hyvin tärkeä keskustelukumppani on myös se oma lapsi!
Lapsen kokemusta ja tukemista voi pohtia esimerkiksi näiden neljän osa-alueen kautta: arjen pysyvyys, keskustelu- ja vertaistuki, ystävät ja harrastukset sekä tieto sairaudesta. Nämä kaikki ovat kaikille lapsille tärkeitä, mutta eri lapsilla eri osa-alueet korostuvat eri tavoin. Onkin hyvä miettiä; Mikä näistä on minun lapselleni tärkein? Onko oma lapsi huolehtija, jolla on usein maha kipeä silloin kun vanhemman on aika mennä sairaalaan saamaan hoitoa? Tarkoittaako tämä, että hänen olisi hyvä tietää enemmän hoidoista ja siitä, miten ne auttavat? Vai onko lapselle rytmi ja arjen tasaisuus tärkeintä hänen hyvinvoinnilleen? Olisiko tähän hyvä kiinnittää enemmän huomiota ja kertoa lapselle tarkemmin mitä milloinkin tulee tapahtumaan? Vai onko lapsi vetäytynyt kavereiden seurasta ja harrastuksista? Tulisiko lasta kannustaa hakeutumaan touhuihin myös kodin ulkopuolella ja vahvistaa ajatusta siitä, ettei lapsen tarvitse olla huolissaan? Onko lapsella mahdollisuus puhua jonkun perheen ulkopuolisen kanssa vanhemman sairaudesta? Jos ei niin kuka tämä ihminen voisi olla? Ja miten vanhempi voisi kannustaa lasta rohkeasti puhumaan kaikesta mikä huolettaa?
Asiantuntijuus omasta lapsesta on vanhemmalla ja toisaalta myös lapsella itsellään. Alla olevan jaottelun avulla lapsen tukemisesta voidaan keskustella jäsennellymmin ja vanhemman on helpompi päästä kiinni lapsen kokemusmaailmaan. Näiden keskustelujen ja pohdintojen kautta vanhemman on helpompi ymmärtää omaa lastaan ja toisaalta tämä auttaa myös lasta ymmärtämään paremmin kokemaansa. Tämä on vanhemmalle hyvä keino osoittaa lapselle rakkautta ja suojelua.
Muista, että meiltä ALISAsta saa aina apua näihin pohdintoihin!
Anne Korppinen
ALISAn perhetoiminnan kehittäjä
YHTEYS: Kirkkokatu 16 c 34, 80100 Joensuu •