Blogi / Ajankohtainen
”Minä olen meinannut jutella koulukuraattorin kanssa, mutta en ole oikein uskaltanut, koska kaverit voi nähdä, kun menen sinne ja en oikein tiedä miten aloitan sen keskustelun, ja jos haen apua, niin leimaudun huonoksi ja pelkään, että joudun johonkin mielisairaalaan.”
Eristyneisyyden, syrjäytymisen ja leimaantumisen kokemukset ovat ongelmia, joita nuoret hoivaajat kertovat elämässään kohtaavansa. Nuorista hoivaajista ja heidän kokemuksistaan on tehty ulkomailla paljon tutkimusta, johon tutkijat ovat haastatelleet nuoria hoivaajia kouluissa ja heille tarjottavan tuen piirissä. Blogissa esiintyvät asiat on kerätty näistä tutkimuksista ja kursivoidut sitaatit ovat nuorien hoivaajien omakohtaisia kokemuksia sekä omaan elämäntilanteeseen liittyviä ajatuksia, joita he ovat tutkijoille kertoneet. Tämä blogiteksti on toteutettu Karelia-ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden ALISA-projektille tehtynä harjoitustyönä.
”Olin hoitanut nuorempia sisaruksiani niin kauan, että ajattelin sen olevan täysin normaalia. Ajattelin, että tämä on minun elämääni ja sen kuuluu mennä niin. Olin hyväksynyt asian, enkä ajatellut sitä sen enempää. Tein paljon asioita, joita siskon ei tarvitsisi tehdä oman sisaruksensa kanssa ja nyt, kun tiedän, että minun ei olisi tarvinnut ottaa niin suurta vastuuta, se helpottaa oloani”.
Moni nuori hoivaaja kokee olevansa elämäntilanteessaan yksin, sillä heidän kaverinsa eivät joudu kantamaan samanlaista vastuuta kotona. Stressi, häpeä ja puhumisen vaikeus aiheuttavatkin nuorille hoivaajille huolta ja vaikeuksia kaverisuhteissa. Myös pelko kavereiden menettämisestä saa aikaan puhumattomuutta ja sitä, etteivät nuoret hoivaajat kehtaa kutsua kavereitaan kylään. Nuoret hoivaajat kertovat, etteivät halua rasittaa vanhempiaan omilla huolillaan, sillä he pelkäävät sen tekevän vanhempien olon vielä huonommaksi. Halu piristää vanhempia näkyy usein ajanviettona heidän kanssaan, he esimerkiksi lukevat heille ääneen kirjoja. Omien tunteiden vähättely ja ajatus, että joku muu tarvitsee apua enemmän, on tyypillinen ajatusmaailma monelle nuorelle hoivaajalle, vaikka he itsekin tunnistavat oman avuntarpeensa.
”Enemmänkin vaan tuntuu, että tuhlaan ammattilaisten aikaa tällä, kun olisi ihmisiä, jotka tarvitsisi oikeasti apua… Vaikka toisaalta tiedän, että mäkin todella tarviin”.
Nuoret hoivaajat kamppailevat koulun, ystävyyssuhteiden ja kotitöiden välillä ja usein kotitöiden kerrotaan menevän koulutehtävien ja kavereiden edelle. Koulutehtävien loppuun tekeminen tuntuu haastavalta, kun pienemmät sisarukset keskeyttävät opiskelun jatkuvasti. Esimerkiksi koulun ruokatauot saattavat kulua kotitehtävien tekoon, jos nuoret eivät ole ehtineet tehdä tehtäviä kotona. Tyypillinen kokemus on se, ettei lintsaaminen ole kuitenkaan vaihtoehto ja kouluun halutaan mennä. Koulupoissaolot lisäävätkin nuorien hoivaajien stressiä, sillä he usein haluavat pärjätä koulussa ja suoriutua opinnoistaan mahdollisimman hyvin. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, mikä kuormittaa heidän oloaan entisestään.
”Mikä muu olisi pelottavampaa, kuin viranomaiset saisi tietää äidistä, veisi hänet pois ja laittaisi minut asumaan vieraiden ihmisten kanssa?”
Nuoret hoivaajat kertovat kokevansa, ettei heillä ole mahdollisuutta keskustella muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. He myös pelkäävät joutuvansa leimatuksi, mikäli perheen tilanne tulisi muiden ihmisten tietoon. Monesti myös nuorten hoivaajien perheet ovat huonossa taloudellisessa tilanteessa, joka aiheuttaa nuorelle huolta ja häpeää. Tyypillistä on, että nuori tuntee pelkoa siitä mitä tapahtuisi, jos perheen tilanne tulisi viranomaisten tietoon. Tämä onkin merkittävin avun hakemista estävä syy. Pelkoa tunnetaan etenkin leimautumisesta ja siitä, että lastensuojelu puuttuu perheen tilanteeseen erottamalla perheen.
Todellisuus kuitenkin on, että mikäli perheen tilanne tulisi suomalaisten lastensuojelun viranomaisten tietoon, tulee lastensuojelun avohuollon ensisijaisesti tukea lapsen ja perhettä vaikeassa tilanteessa auttamalla perhettä taloudellisesti, tukemalla koulunkäyntiä, harrastuksia, läheisiä ihmissuhteita sekä kartoittamalla perheen tilannetta oikeanlaisen tuen tarpeen saamiseksi. Lastensuojelu ei siis suinkaan tarkoita sitä, että perheenjäsenet erotetaan toisistaan.
Nuoren hoivaajan elämään liittyy hyvin erilaisia tunteita. Toiset kertovat, että tilanteella on ollut monenlaisia positiivisia seurauksia. He kokevat tekevänsä perheen puolesta jotain arvokasta, joka nostaa heidän itsetuntoaan ja moni kertoo oppineensa hyödyllisiä taitoja tulevaisuuden varalle. Osa kertoo kokevansa ahdistusta, masennusta ja stressiä. Monet haluavat muuttaa pois kotoa mahdollisimman nopeasti.
Nuoren hoivaajan elämään siis kuuluu myös negatiivisia tunteita, joihin on kuitenkin saatavilla apua. Asioista ääneen puhuminen helpottaa oloa ja nuori saa aina itse päättää, minkä verran hän haluaa elämästään kertoa. Tärkeää on löytää turvallinen ja luotettava aikuinen, jolle on helppo puhua ja joka ottaa osan taakasta kannettavakseen.
”Tiedätkö, nuorisotyöntekijä on paljon spontaanimpi ja helpompi ihminen kelle puhua. Voin laittaa viestiä ja perua tapaamisen, jos siltä tuntuu. Sille on okei, jos en halua vaikkapa kertoa, että mitä mulle kuuluu. Ei ole mitään pakkoa, mutta jos pienestikin ilmaisen, että hei, voisin taas kertoa näistä asioista vähän enemmän, se on kaiken mahdollisen kanssa läsnä: antaa paperia, jos puhuminen on vaikeaa, voi kirjoittaa. Halaa, jos itkettää. On aidosti läsnä, eikä etäisesti ammattinimikkeen takana.”
Lähteet:
Aldridge, J. 2018. Where are we now? Twentyfive years of research, policy and practice on young carers. Loughborough University, England.
Smyth, C., Blaxland, M. & Cass, B. 2011. ‘So that’s how I found out I was a young carer and that I actually had been a carer most of my life’. Identifying and supporting hidden young carers. Social Policy Research Centre, University of New South Wales, Sydney, NSW 2052 Australia.
Nordenfors, M. & Melander, C. 2017. Young carers in Sweden. Authors and Swedish Family Care Competence Centre.
Nuoret palveluiden pauloissa. Nuorten elinolot -vuosikirja 2018. Toim. Gissler, M., Kekkonen M. & Känkänen P. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos.
Thomas, N. 2002. Your friends don’t understand’: Invisibility and unmet need in the lives of ‘young carers’. School of Social Sciences and International Development, University of Wales Swansea. Blackwell Publishing Ltd.
www.nuortennetti.fi/ihmissuhteet/perheen-huolia/perheenjasenen-vakava-sairaus/
Sosionomiopiskelijat
Karelia-ammattikorkeakoulu
YHTEYS: Kirkkokatu 16 c 34, 80100 Joensuu •
